Eräänä heinäkuun päivänä vuonna 2017 ja luin eräästä keskusteluketjusta kommentin nokkosesta langan lähteenä. Nykyään Knokkon on ekologisten nokkos- ja hamppukankaiden ja niistä valmistettujen tuotteiden verkkokauppa kuluttajille ja yrityksille.
Teen läheistä yhteistyötä suomalaisen kutomon kanssa, jonka kapasiteettia hankin Knokkonin kankaiden valmistukseen. Knokkonilla on asiakkaita ympäri Eurooppaa sekä Japanissa ja Etelä-Koreassa.
Nokkonen on ikivanha kuitukasvi, jonka silkkimäisen hienot kuidut kelpasivat kuninkaallisille vaatteiksi ja lakanoiksi. Karkeammat, helpommin aikaansaadut kuidut sopivat mainiosti säkkeihin ja kalastusverkkoihin. Ne saatettiin purkaa ja tehdä uudelleen toiseksi tuotteeksi, eli kuitu oli todella arvossa pidetty.
Nokkosella, tieteelliseltä nimeltä Urtica dioica, on joitakin sukulaiskasveja, joita muutamia kutsutaan yleisesti nimellä nokkonen. Knokkon käyttää tuotteissaan ainoastaan Euroopassa kasvavaa nokkosta, joka on Euroopan yleisin nokkoslaji ja jonka kuitupitoisuus ja ominaisuudet ovat erinomaisia.
Nokkonen on hyvä haastaja keinokuituisille tekstiilille ja tehotuotetulle puuvillalle. Keinokuiduista irtoaa mikromuovia ympäristöön ja tehotuotettua puuvilla tarvitsee paljon makeaa vettä ja kemikaaleja tuottaakseen riittävän sadon. Nokkosen ekologinen viljely on mahdollista ja sen kuitu on silkkimäisen hieno, kestävä ja nokkoskuitu on hengittävin luonnonkuitu. Nokkosen kuuluu päästä tekstiilituotteisiin ja lähelle ihoa aivan kuten vuosisatoja sitten!
Knokkonin tuotteissa käytetään myös kuituhamppua, joka sekin tuotetaan ekologisesti. Nokkonen ja hamppu kasvavat hyvin vähällä vedellä, ilman kasvinsuojeluaineita ja torjunta-aineita. Saksassa on onnistuttu kehittämään kuitujen irrotukseen mekaaninen menetelmä, jolla korsista saadaan hienot, silkkimäiset ydinkuidut irrotettua ilman vettä ja kemikaaleja.
Knokkon käyttää tuotteissaan saksalaista nokkosta ja kuituhamppua, sekä turkkilaista, setifioitua puuvillaa. Kuljetusmatkat pystytään pitämään lyhyinä hankkimalla materiaalit niin läheltä, kun mahdollista. Materiaalia tuodaan isoja määriä kerrallaan ja tuotanto on ekologista ja vastuullista. Kaikessa toiminnassa etsitään ympäristöä vähiten rasittava vaihtoehto. Kankaat valmistetaan Suomessa aivan kuten valikoidut valmistuotteet.
Terveisin,