Onko puuvilla uusi muovi?

Puuvillan viljelyn haitoista on kirjoitettu paljon ja aiheesta on tehty useita dokumentteja sekä selvitetty keinoja viljelyn haittojen pienentämiseksi ja kehitetty ja etsitty uusia vaihtoehtoisia materiaaleja tekstiili- ja vaateteollisuuden tarpeisiin. Puuvillan viljely vaatii todella paljon makeaa vettä, jolla viljelyksiä keinokastellaan. Suolainen merivesi luonnollisesti tuhoaisi viljelykset eli juomavesivarannot kuluvat varsin tehokkaasti puuvillan viljelyllä.


Samoin kuluu kasvinsuojeluaineita ja torjunta-aineita, joita joudutaan vuosi vuodelta laittamaan pelloille enemmän ja enemmän, sillä maaperä ei tarjoa kasville enää juurikaan muuta kun paikan keinotekoiselle kasvamiselle. Ennen sadonkorjuuta viljelykset saatetaan suihkauttaa aineella, joka saa kasvin tipauttamaan lehdet pois. Tammikuisilla Neonyt-messuilla Berliinissä kuuntelin paneelikeskustelua, jossa keskusteltiin juuri tavanomaisesti viljellyn puuvillan ongelmista.


Asiantuntijat kertoivat tavanomaisen ja ekologisesti tuotetun puuvillan eroista ja tähdensivät juuri sitä, että tavanomaisesti tuotettu puuvilla ja ekologisesti tuotetu puuvilla ovat oikeastaan kaksi eri tuotetta.


EKOLOGINEN PUUVILLAN TUOTANTO

GOTS-puuvilla


Ei, ei ja ei. Nimittäin ekologisesti viljellyn puuvillan viljelyssä ei käytetä geenimuunneltuja siemeniä, eikä lainkaan kemikaaleja eikä työntekijöiden palkoista ja muusta elämisen laadusta tingitä. Ekologisesti tuotetun puuvillan viljelijät voivat hakea eri sertifikaatteja, joilla viljelijä voi helposti todistaa tuotannon ekologisuus.


Esimerkiksi GOTS sertifioidun puuvillan ja tuotanto- ja työskentelyolosuhteita tarkastetaan säännöllisesti ja milloin tahansa tehtävin pistokokein. Tämän tiedon minulle tarjosi GOTS sertifikaatteja myöntävän tahon edustaja. Ilman kemikaaleja viljellyn puuvillan viljely kuluttaa yhtä lailla makeaa vettä, jopa enemmän kuin tavanomaisen puuvillan, koska puuvillapeltoja ei lioteta kasvinsuojeluaineisiin kuten tavanomaista puuvillaa viljeltäessä, mikä aiheuttaa haasteita viljelylle.


Siihen on onneksi luonteva ratkaisu, sillä puuvillapeltoja vuoroviljellään, eli pellloilla viljelläänn välillä muita maaperää rikastuttavia kasveja, minkä vuoksi maaperä on ravinteikkaampi ja peltojen vedenpidätyskyky on parempi. Vuoroviljely siis vähentää keinokastelun tarvetta. Luomupuuvillan korjuussa hyödynnetään vuodenaikojen aikaansaamaa luonnollista lehtikatoa tai käytetään kastelua lehtien pudottamiseksi. Ekologisesti viljeltyjen puuvillapeltojen rikkaruohot kerätään usein käsin, samoin kuin itse sato, sillä lehtimurusten erottelu puuvillahahtuvien seasta ei kiinnosta ketään.


Ecological nettle yarn

HAMPPUA JA NOKKOSTA PUUVILLAN SEURAKSI

Knokkon haluaa olla mukana vaihtoehtoisten, eettisten ja ekologisten materiaalien esilletuomisessa ja tarjoamisessa tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. Jos puuvillaan määrää saadaan vähennettyä tekstiilituotteissa, niin ollaan jo jo todella hyvään suuntaan menossa.


Knokkonin tuotteissa käytetään ekologisesti ja eettisesti tuotettua turkkilaista puuvillaa sidoksena Saksassa viljellyille nokkoselle ja kuituhampulle. Nokkonen ja kuituhamppu kasvavat ilman keinokastelua eikä niidenkään viljelyssä käytetä lainkaan torjunta-aineita eikä kasvinsuojeluaineita.


Nokkosen ja hampun juurakko möyhii maata ja hamppu sitoo hiilidioksidia ja nokkonen houkuttelee perhosia ja muita hyödyllisiä hyönteisiä, eli sen puoleen oikein varteenotettava varsikuitu. Nokkosen ja kuituhampun kuitu irrotetaan täysin vedettömällä menetelmällä, eli juomaveden säästö on merkittävä.


Lopputulos on hienoa, korkeatasoista, silkkimäistä lankaa ja kankaita, joilla on silkillekin ominainen himmeä kiilto.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Arkistot